Home Kävelytesti

Kävelytesti

by Niko Pohjalainen

 

Minulla on pätevyys toimia valvovana eläinlääkärinä Kennelliiton kävelytestissä.  Kävelytestiin voi osallistua klinikalla ympäri vuoden tai joukkotapahtumissa. Kävelytestiin osallistuvalle koiralle on samalla mahdollista tehdä virallinen polvilumpioluksaatiotutkimus ja/tai virallinen auskultaatiotutkimus eli sydämen kuuntelu.

 

Kävelytesti klinikalla 

Testejä järjestetään säännöllisesti ympäri vuoden. Vapaita testiaikoja on lähes joka sunnuntai. Alta löydät vapaita päiviä. Ole yhteydessä alla olevalla lomakkeella, mikäli listasta ei löydy sinulle sopivaa päivää. Testit järjestetään sisätiloissa Eläinklinikka Hakametsässä. Klinikalla on erinomaiset puitteet järjestää testi. Lämpötila on tasainen ympäri vuoden ja testausympäristö on rauhallinen. Koiralla on mahdollista suorittaa joukkotapahtumissakin koko testi ilman, että ympärillä on muita koiria häiritsemässä.

Testaus suoritetaan U-kirjaimen mallisella radalla, jonka pituus edestakaisin on 80 metriä eli yhteen suuntaan 40m. Koirat testataan yksi kerrallaan.

 

Tulevat testitilaisuudet

 

Sunnuntaina 20.9

  • vapaita paikkoja

Sunnuntaina 27.9

  • vapaita paikkoja

Sunnuntaina 4.10

  • vapaita paikkoja

Sunnuntaina 18.10 

  • vapaita paikkoja

Ole yhteydessä alla olevalla lomakkeella, mikäli listasta ei löydy sinulle sopivaa päivää. 

 

Käytännön asioita testitilaisuuteen osallistujalle

Testipaikalla tulee olla hyvissä ajoin. Saat ilmoittautumisen yhteydessä lisätietoja ja maksuohjeet. Jokaisella osallistujalla tulee olla mukana avustava henkilö. Avustavan henkilön tarkoituksena on olla kävelyttäjän apuna, pitämällä hänet ajantasalla kuluneesta ajasta ja kierrosten määrästä.

Ilmoittautuminen tapahtuu alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta. Ilmoittautuminen vahvistetaan maksamalla testausmaksu. Maksu tulee olla suoritettuna ennen testipäivää. Testiin osallistuvien koirien tulee tehdä ennen testiä Kennelliiton sähköinen lähete.

 

Joukkotestaus

Joukkotestauksessa rotujärjestö tai -yhdistys järjestävät kävelytestitapahtuman, ja minut on mahdollista kutsua paikalle valvojaksi.  Teen joukkotestauksia koko maan alueella.  Joukkotestaus on mahdollista järjestää myös klinikan tiloissa. Tällöin minä vastaan käytännön järjestelyistä. Joukkotestausta koskevissa asioissa voit olla minuun yhteydessä alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.

 

Virallinen sydän- ja polvitarkastus

Kävelytestiin osallistuvalle koiralle on samalla mahdollista tehdä virallinen polvilumpioluksaatiotutkimus ja/tai virallinen auskultaatiotutkimus eli sydämen kuuntelu. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro, mikäli haluat myös nämä lisätutkimukset.

 

Hinnat

Kävelytesti Eläinklinikka Hakametsässä

Kävelytestin hinta määräytyy testiin osallistuvien koirien lukumäärän mukaan.

  • 1 koira: 130€
  • 2 koiraa: 80€ / koira
  • 3 koiraa: 75€ / koira
  • 4 koiraa tai enemmän: 70€ / koira

 

  • Hintaan ei sisälly tilavuokra. Tilavuokra määräytyy osallistuvien koirien määrän perusteella.
    • 1 testattava koira: 30 € / koira
    • 2 testattavaa koiraa: 15 € / koira
    • 3 tai enemmän testattavia koiria: 10 € / koira

 

Joukkotestaus rotujärjestön tai -yhdistyksen järjestämänä

70 € / koira, hintaan sisältyy matkakulut max 250 km päähän Tampereesta. Matkakulut lisätään kokonaisuudessaan hintaan, jos testauspaikalle on yli 250 km Tampereelta.

  • HUOM! Järjestäjät vastaavat kaikesta käytännön järjestelyistä ja lisäkustannuksista mm. hallivuokrasta.
  • Osallistuvien koirien minimimäärä on 10 koiraa.

 

Virallinen auskultaatiotutkimus eli sydämen kuuntelu

30 € / koira

  • Kun tutkimus tehdään kävelytestiin osallistuvalle koiralle

 

Virallinen polvilumpioluksaatiotutkimus

30 € / koira

  • Kun tutkimus tehdään kävelytestiin osallistuvalle koiralle

 

 

kävelytesti

Lisätietoa

Lue lisätietoa kävelytestistä alla olevista linkeistä:

Yleistä tietoa kävelytestistä                                     

Ohje kävelytestin suorittamisesta

Jaa

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Sulje